Vuonna 1867 Itävallan keisari Frans Joosef I allekirjoitti Itävaltaa ja Unkaria koskevan kompromissisopimuksen, jolla Habsburgien keisarikunnasta muodostettaisiin personaaliunioniin perustuva Itävalta-Unkarin kaksoismonarkia. Ennen vuonna 1867 laadittua kompromissia Habsburgit hallitsivat Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan perillistä Itävallan keisarikuntaa, johon myös Unkari kuului. Ranskan suuresta vallankumouksesta levinnyt nationalismi eli kansallisuusaate ei ohittanut monikansallisena tilkkutäkkinä tunnettua Itävallan keisarikuntaa, jossa unkarilaiset alkoivat hiljalleen haaveilla itsenäistymisestä Euroopan hullunavuonna 1848. Toisaalta paineita keisari Frans Joosef I:lle toi vuonna 1866 hävitty sota Preussia vastaan, sillä sota oli osa Saksan keisarikunnan perustamiseen johtanutta kehitystä. Yksi viimeisistä niiteistä vuonna 1867 sovitulle kompromissille oli Sisinä tunnettu keisarinna Elisabet. Unkarilaisten ymmärtäjänä ja tukijana tunnettu keisarinna ei miettinyt kahteen kertaan, haluaako hän puuttua unkarilaisia koskevaan politiikkaan. Kun keisari Frans Joosef ja keisarinna Elisabet kruunattiin vuonna 1867 Unkarin Budapestissä Unkarin kuninkaaksi ja kuningattareksi, saattoi hankkeen taustavaikuttajana toiminut Sisi olla tyytyväinen. Poliittisten syiden ja tapahtuman historiallisuuden ohella Unkarin kuninkaan ja kuningattaren kruunajaisissa nähtiin ikoniseksi muodostunut asu, jota oman aikansa yksi kirkkaimmista kuninkaallisten maailman tähdistä käytti.
Historiallisena päivänä Sisi luotti perinteeseen, joka osaltaan heijasti ajan muotia sekä keisarinnan asemaa. Unkarilaiselta Veszprém-hiippakunnalta lahjaksi saatu täyspitkä juhlava puku oli väritykseltään mustavalkoinen. Olkapäät paljaaksi jättänyt puku kätki ajan vaatimusten mukaan keisarinna Elisabetin nilkat sekä leveni 1800-luvun muodin mukaisesti vyötäröltä. Tunnusomaista 1800-luvun pukeutumiselle on se, että aluspukeutumisessa naiset suosivat korsettien ohella vannehametta eli krinoliinia, joka sai hameet levenemään. Hameiden leveys naisten pukeutumisessa vaihteli muodin mukaan niin, että leveimmillään se oli 1860-luvulla jonka jälkeen se alkoi maltillisesti kaventua vyötäröltä siirtyen takapuolelle. Keisari Frans Joosefin ja keisarinna Elisabetin kruunajaisten ollessa 1860-luvun lopussa kruunajaisissa nähty kuuluisa luomus ei näin ollen edustanut hameen leveydessä ääripäätä, vaan pikemminkin muodin maltillista vaihtumista. Muita 1800-luvun muotivaikutuksia voi nähdä koristelussa, joista esimerkiksi puvussa käytetty pitsi oli keisarinna Elisabetin elinaikana suosittu materiaali. Nykyajan näkökulmasta rusettien käytön hihoissa voi nähdä lapsenomaisina aikuisen naisen käytössä, mutta helmien tavoin ne symboloivat keisarinnan asemaa eivätkä toisaalta olleet tavattomia saatikka lapsenomaisia koristelussa Sisin elinaikana. Puvun juhlavalla koristelulla haettiin yläluokan keskuudessa vallinnutta vaurauden symboliikkaa, joka vahvasti liittyy edellä mainittuun Sisin asemaan Itävallan keisarinnana ja Unkarin kuningattarena. Lisää näyttävyyttä kruunajaisissa nähdylle juhlapuvulle toi laahus, joka on melko maltillinen viime vuosikymmeninä nähtyjen kuninkaallisten hääpukujen rinnalla.
Grand Ladies
Grand Ladies
Näyttävää pukua täydensivät asusteet, korut ja keisarinna Elisabetin kampaus. Hiuksillaan hän kantoi kruunumaista tiaraa, joka on mahdollisesti valmistettu keisarinnalle nimenomaan kruunajaisia varten. Arvaukseni perustuu siihen, etten ainakaan itse ole törmännyt ennen kruunajaisia tismalleen samanlaiseen tiaraan keisarinna Elisabetin käytössä. Kenties lähimpänä kruunajaisissa nähtyä mystistä tiaraa on alla oleva oikeanpuoleinen kuva, joka on keisarinna Elisabetista maalattu virallinen muotokuva vuodelta 1861 (vasemmanpuoleinen kuva puolestaan on keisarinnasta otettu virallinen muotokuva kruunajaisten yhteydessä vuonna 1867). Näitä kuvia vertaillessa on huomioitava taiteilijan taiteelliset vapaudet virallista muotokuvaa tehdessä sekä tiaroiden erilainen asettelu. Huomion arvoista on sekin, että paikoittain taiteilijan taiteellisista näkemyksistä johtuen valokuvaa ja maalausta on hankala verrata keskenään. Toisaalta tiaroiden identtisyyttä puoltaa se, että Euroopan historian merkittävimpiin hallitsijasukuihin lukeutuva Habsburg-dynastia oli tunnettu vaurauden ohella hyvin pitkistä sukujuurista ja hyvistä naimakauposta, jotka osaltaan varmistivat historiallisten ja arvokkaiden jalokivien olemassaolon Itävallan hovissa. Keisarinna Elisabet ei kärsinyt puutteellisesta jalokivikokoelmasta ja näin ollen hänellä oli erinomainen mahdollisuus kunnioittaa Unkarissa pidettyjä kruunajaisia sukuun jo mahdollisesti pitkään kuuluneella historiallisella tiaralla. Erityisesti ennen aikaan tiarat eivät nimittäin olleet pelkkiä näyttäviä koruja, vaan niiden tehtävä oli symboloida kuningassukua eli tässä tapauksessa Habsbug-dynastiaa. Kruunumaisen tiaran kanssa Sisi käytti suurehkoa kaulakorua, jonka kaveriksi on joissakin virallisissa muotokuvissa kuvattu molempia ranteita koristavat helmiset rannekorut sekä toisessa kädessä kulkeva viuhka.
Grand Ladies
Keisarinna Elisabet oli omana aikanaan kuuluisa kauneudestaan jopa siinä määrin, että aikalaisten mielestä hän oli yksi Euroopan kauneimmista naisista. Yksi kauneuteen liittyvistä tavaramerkeistä koski keisarinnan polviin asti yltäviä runsaista hiuksia, jotka nähtiin aina julkisissa tehtävissä upeilla kampauksilla. Sisin kuuluisista kampauksista vastasi hänen kampaajana toiminut Franziska Feifalik, joka ei kruunajaispäivänäkään tuottanut pettymystä. Tuolloin polviin asti yltävät hiuket ylsivät kampauksen aikaansaamalla illuusiolla yli olkapäiden. Muuten pelkistettyyn kampaukseen koristusta ja omanlaista näyttävyyttä toi hiuksia kehystävä taidokas letitys. Kruunajaisissa nähty taidonnäyte ei kuitenkaan ollut ainoa laatuaan, sillä kruunajaisten tyyliset kampaukset olivat Sisin luottokampauksia. Kaiken kaikkiaan kampaus on tarpeeksi juhlava historiallisiin kruunajaisiin, mutta ei vie kuitenkaan liikaa huomiota muulta kokonaisuudelta tai tee asusta liian tuhtia liiallisten koristeiden ja yksityiskohtien suhteen. Kruunumaisen tiaran jatkoksi pään alueelle koristeellista yksityiskohtaa toi pitsinen huntu, joka yhtyi puvun laahukseen.
Grand Ladies
Käsiä kruunajaisissa peitti hieman yli ranteiden yltävät valkoiset hansikkaat. 1800-luvulla eli Sisin elinaikana jokainen hieno nainen käytti hansikkaita, jotka osaltaan heijastivat 1800-luvun muotia peittävyyden suhteen. Yläluokan keskuudessa rusketus oli ehdottomasti kielletty, sillä se yhdistettiin (rahvaan harjoittamaan) ruumiilliseen työhön. Rusketuksen välttämäksi peittävien vaatteiden ohella päivänvarjot olivat suosittuja yläluokkaan kuuluvien naisten keskuudessa. Toisaalta peittävät vaatteet heijastivat 1800-luvulla vallinneita viktoriaanisen ajan arvoja. Keisarinna Elisabetin tapauksessa hansikkaat toki heijastivat 1800-luvun muotia, mutta samalla ne kuvasivat keisarinnan mieltymyksiä tai jopa pakkomiellettä tyylin ja ulkonäön suhteen. Vanheneminen oli ulkonäöstään murehtivalle keisarinnalle suuri huolen aihe, mikä näyttäytyi vanhemmalla iällä valokuvauksen ja muotokuvien kieltämisellä sekä hansikkaiden käyttämisellä. Hansikkailla keisarinna Elisabet halusi niin ikään peittää käsistä näkyvät ikääntymisen merkit, jotta hän säilyisi kansalle ikuisesti nuorena keisarinnana. Huoli vanhenemisesta kätki taakseen suurempia keisarinna Elisabetin murheita, joihin lukeutuivat hänen sairastama masennus ja ulkonäön tarkkailu. Ulkonäkö oli Sisille suorastaan pakkomielle, sillä hän pelkäsi menettävänsä keisari Frans Joosefin rakkauden niin sanotulla rapistuneella olemuksella sekä toisaalta luuli hänen kauneutensa olivan jopa kansalle kaikki kaisessa. Onkin esitetty, että masennuksen lisäksi keisarinna Elisabet kärsi syömishäiriöstä. Uskomus syömishäiriöön pohjautuu keisarinnan jatkuviin laihdutuskuuriin ja painontarkkailuun.
Unkarin kuninkaan ja kunngattaren historiallisissa kruunajaisissa keisarinna Elisabet nousi unkarilaisten keskuudessa päivän tähdeksi saaden suuret suosionosoitukset kadulle kerääntyneeltä kansalta. Unkarilaisten silmissä hän oli ja on edelleen vapauttaja, joka taisteli unkarilaisten rinnalla Unkarin paremman aseman puolesta. Politiikan ulkopuolella hänet tunnettiin tyylikkäänä kuninkaallisena, joka harvoin tuotti kenellekään pettymystä pukeutumisen puolesta. Pettymystä ei odotetusti tullut kruunajaisten aikaan vaan keisarinna Elisabet osoitti jälleen olevansa kauttaaltaan tyylikäs pukeutuja. Keisari Frans Joosefin ja keisarinna Elisabetin kruunajaisissa nähty asu edustaa selkeästi 1800-luvun muotia, mutta siitä huolimatta se on yllättävän hyvin kestänyt aikaa jos vertauskohteena toimii 1980-luvulla nähdyt kuninkaallisten morsianten hääpuvut. Näin ollen vuonna 1867 keisarinna Elisabet onnistui saavuttamaan kuninkaallisille asetetun ajattomuuden vaatimuksen, vaikka toki pukua on hankala kuvitella tänä päivänä kenenkään kuninkaallisen ylle jos naamiaisista ei ole kyse. Ajan kestämisellä tarkoitankin tässä tapauksessa sitä, että ainakin omasta mielestäni keisarinnan puku on edelleen upea. Nykyisin vuonna 1867 pidetyissä kruunajaisissa nähty puku on Itävallan ja Unkarin turisteille yksi lukuisista keisarinna Elisabetiin liittyvistä vetonauloista.
Grand Ladies
kuninkaalliset ja monarkia 