Kesällä 2015 kaikki Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaan ja kuningatar Silvian lapset ovat päässeet avioliittoon prinssi Carl Philipin ja Sofia Hellqvistin vihkimisen myötä. Yleensä kuninkaalliset häät herättävät positiivisia tunteita kansan keskuudessa ja nostavat monarkian suosiota. Tulevat häät kuitenkin jakavat mielipiteitä ruotsalaisten keskuudessa laidasta laitaan. Onko Bernadotte-dynastia Ruotsin oma sirkus, kuten eräs ruotsalainen asian ilmaisi? Vai onko sillä vielä paikka vakavasti otettavana dynastiana?
Bernadotte-dynastian tarina on sikäli poikkeava Euroopan muihin kuningassukuihin verrattuna (lukuun ottamatta Ranskan Bonapartea ja Serbian/Jugoslavian Karađorđevićia), että se on nuori. Esimerkiksi Itävallan Habsburg, joka lukeutuu Euroopan merkittävimpiin kuningassukuihin, perustettiin aikavälillä 1000-1100, mutta suvun juuria pystytään jäljittämään peräti 900-luvulle. Bernadotte perustettiin vuonna 1810, eikä se ennen virallista perustamista ollut aatelissuku kuten esimerkiksi Habsburg- ja Bonaparte-dynastiat.
Ruotsin kuninkaallisten esi-isä Jouandot deu Pouey, joka on suvun varhaisin tunnettu jäsen, meni vuonna 1615 Germaine de Bernadotten kanssa naimisiin. Tässä tapauksessa ”de” ei merkitse aateliutta vaan kertoo, mistä perhe on kotoisin. Bernadotte tulee luultavasti tilasta. Dynastian perustaja Jean Baptiste Bernadotte varttui pikkuporvariskodissa Béarnissa. Äidin toiveista huolimatta (hän halusi poikansa opiskelavan asianajajaksi) Jean valitsi sotilasuran. Bernadotten sotilasura huipentui vuonna 1804 Ranskan keisari Napoleonin nimittäessä hänet Ranskan marsalkaksi. Noihin aikoihin Ruotsi oli ajautunut sisäpoliittiseen kriisiin Suomen sodan (1808-1809) seurauksena. Holstein-Gottorp -sukuinen kuningas Kustaa IV Aadolf syrjäytettiin, jolloin syrjäytetyn kuninkaan lapseton setä kuningas Kaarle XIII nimitettiin kuninkaaksi. Pitkälti armeijan painostuksesta Ruotsin kuninkaaksi halutiin sotilastaustan omaava mies ulkopoliittisista syistä (Venäjä). Kruununperillisen valinnassa haluttiin myös miellyttää Ranskan keisari Napoleon I:tä, joten valinnaksi koitui Jean Bernadotte.
Jean Bernadotte, Kaarle XIV Juhana
Vuonna 1818 Ruotsi sai ranskalaisen aatelittoman ja sotilastaustaisen Jean Bernadotten, joka ei muuten koskaan oppinut puhumaan ruotsia, kuninkaaksi hänen seuratessa Kaarle XIII:ta nimellä Kaarle XIV Juhana. Näin ollen silkkikauppiaan tyttärestä Désirée Clarysta tuli Ruotsin kuningatar ja kuningasparin ainoasta lapsesta Oskarista tuli kruununprinssi. Ruotsin uudella kuningasperheellä oli paine saada sukuunsa ”kuninkaallista verta”. Hätään löytyi Leuchtenbergin herttua Eugène de Beauharnaisin tytär prinsessa Joséphine (Josefina), joka teki uudesta hallitsijasuvusta suositun Ruotsissa. Kaarle XIV Juhana sai huokaista helpotuksesta. Jatkossa Ruotsin hoviin naitettiin ulkomaalaisia prinsessoja, joista viimeinen oli Saksi-Coburg-Gothan prinsessa Sibylla, kuningas Kaarle XVI Kustaan äiti. Alkujaan aateliton Bernadotte-suku oli saanut näin ”kuninkaallista verta” suoniinsa.
Ruotsin kuningatar Josefina (Leuchtenbergin Joséphine)
Miten muut Euroopan kuningassuvut suhtautuivat uuteen Bernadotte-dynastiaan? Ranskan Bonaparte-sukuinen keisari Napoleon I voi auttaa selvittämään aikalaisten ajatuksia uudesta kuningassuvusta. Nykyään Napoleon muistetaan taitavana sotapäälikkönä, mutta omana aikanaan hän oli epäsuosittu, suorastaan vihattu. Tuon ajan Euroopan kuninkaalliset katsoivat Napoleonia alaspäin, eivätkä hyväksyneet sitä että Napoleon oli korvannut aikaisemman Bourbon-dynastian. Ruotsin syrjäytetyn kuningas Kustaa IV Aadolfin poika Gustav sai Habsburg-sukuiselta Itävallan keisari Frans I:ltä vuonna 1829 arvonimekseen Vaasan (Wasa) prinssi, mikä oli selkeästi näpäytys Bernadotteja kohtaan. Vaasa on Suomen kaupungin lisäksi Ruotsia (ja Suomea) vuosina 1523-1654 hallinnut legendaarinen kuningassuku.
Vuonna 1976 kuningas Kaarle XVI Kustaa rikkoi sukunsa perinteitä avioitumalla lentoemäntänä työskennelleen Silvia Sommerlathin kanssa. Avioituminen Silvian kanssa oli erittäin hyvä veto juhtuen siitä, että Silvia pelasti Ruotsin monarkian tekemällä kuningasperheestä suositun. Tässä on esimerkki nykyajan kuninkaallisten strategisista avioliitoista (joiden taakse toki kätkeytyy rakkautta, kuten on aikaisempinakin vuosina). Silviasta tuli suosittu, mutta prinssi Danielilta kesti seitsemän vuotta saada kansa puolelleen. Alun perin monien ruotsalaisten mielestä Daniel oli liian tavallinen. Uusin tulokas Sofia Hellqvist on toisten mielestä nuori Silvia (tarkoitettu suureksi kohteliaisuudeksi), mutta toiset taas kokevat Sofian uhkaavan Ruotsin monarkiaa. Suomesta käsin on helppo toivottaa Sofia Hellqvist tervetulleeksi, mutta ruotsalaisten näkökulma on eri. Vuonna 2010 tehdyn kyselyn mukaan monarkia instituutiona saa edelleen kannatusta, mutta kuningasperhe tuolloin tympi. Tulevaisuus näyttää kuinka Ruotsin monarkian käy.
Embed from Getty Images
kuninkaalliset ja monarkia 
Hienosti kirjoitettu juttu! Mietin vain, eikö esimerkiksi Norjassa ole ollut aika samalainen ”tavallistuminen”: Harald nai Sonjan, kauppiaan tyttären, puhumattakaan Mette-Maritista (ja hänen -hui- niin hurjasta nuoruudestaan) ja kirjalija Ari Behnistä?
Eikö Tanskassa ole myös sanoin, eihän Marie tai Mary ole kuninkaallisista suvuista? Mikä muuten mahtaa olla Marien tausta, sitä en tiedäkään?
Ollaanko näissä maissa huolissaan monarkiasta?
Samanlaista ”tavallistumista” on havaittavissa kaikissa hoveissa lukuun ottamatta Belgiaa ja Liechtensteinia (Luxemburg on jotain siltä väliltä), jos puhutaan avioliitoista.
Tanskassa Mary ja Marie eivät ole kuninkaallisia, mutta heidät (etenkin Mary, joka Tanskassa on suosittu) on hyvin otettu vastaan. Itselläni on mielikuva, ettei Tanskassa olla huolissaan monarkiasta. Enemmänkin päinvastoin, mielipidemittauksissa monarkia saa kannatusta.
Norjassa Mette-Maritin menneisyys oli aluksi puhutteleva, mutta nykyisin häneen suhtaudutaan huomattavasti lepsummin. Ari Behnistä en osaa sanoa, miten norjalaiset häneen suhtautuvat. Norjassa monarkian suosio on noussut, mutta samalla mielipidemittauksissa on tullut esille, että Haakon ja Mette-Marit eivät nauti yhtä suurta suosiota kuin Harald ja Sonja. Tällä hetkellä Harald on kaikkein suosituin kuninkaallinen kansan keskuudessa, mikä on minusta ymmärrettävää (onhan hän kuitenkin valtionpää). Uuden sukupolven suosio on puhuttanut, mutta käsittääkseni monarkiasta ei olla huolissaan kuten Ruotsissa (tosin kaikki ruotsalaiset eivät koe monarkian vaarantuneen).